Hoitopolkujen sujuvoittamisessa hyvinvointialueilla on nyt näytönpaikka

Päivystyksen kriisi iski Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päivystykseen joulukuussa aiheuttaen toivottoman pitkiä jonoja ja huolta potilasturvallisuudesta. Alkuvuodesta tilanne on hieman tasaantunut, mutta on edelleen vaikea. HUS:in päivystysten kriisi ei ole aiheutunut hetkessä. Kyse on pidemmän ajan kehityksestä. Iso syy ovat toimimattomat hoitoketjut. Erityisen vaikea tilanne on vanhushuollon puolella hoitajamitoituksen vähentäessä osastopaikkoja perusterveydenhuollon puolella. Kun henkilöstöä lailla säädettyyn minimiin ei ole riittävästi johtaa hyvää tarkoittava laki todellisuudessa hoitopaikkojen vähenemiseen, jolloin entistä useampi jää ilman hoitoa.

SOTE-uudistuksen keskeinen tavoite on perustason terveydenhuollon yhdenmukaistaminen ja vahvistaminen, mille on huutava tarve. Päivystyksen lisäksi erityisen huonossa tilanteessa HUS:issa on lasten- ja nuorten psykiatria. Neuropsykiatrisista häiriöistä on puhuttu viime vuosina enemmän, silti varhainen tuki ja diagnosointi toimivat vain harvoissa paikoissa. Nepsylasten, kuten myös mielenterveyshäiriöistä kärsivien lasten, perheet edelleen uupuvat taistellessaan heikosti saatavilla olevista palveluista. Kuntien perustason varhaisen puuttumisen ja diagnosoinnin puutteet lasten- ja nuorten mielenterveys- ja neuropsykiatrisissa häiriöissä ovat johtaneet siihen, että perustasolta lähetetään herkästi erikoissairaanhoitoon. Tämä puolestaan on kuormittanut erikoissairaanhoidonpalveluita, kuten lastenpsykiatriaa. Toimimattomat hoitopolut kuormittavat kohtuuttomasti myös lasten perheitä ja sitä kautta lastensuojelua. Monessa kunnassa lasten kohdalla niin neuropsykiatristen häiriöiden kuin mielenterveyshäiriöiden hoitoa annetaan kasvatus- ja perheneuvoloissa, jotka eivät ole terveydenhuollon palveluja ja joissa kasvatus- ja perheneuvonta eli sosiaalihuollon palvelu sekä mielenterveyspalvelu eivät tyypillisesti ole selkeästi eroteltu toisistaan. Nepsylasten hoitoketju on määritelty usein oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon toteutettavaksi, josta sieltäkin puuttuvat riittävät resurssit sekä osaaminen. Sosiaalipalveluilla siis paikataan puutteita perusterveyden huollon palvelujen puolella. Lasten mielenterveyspalvelujen perustasolle tarvitaan kipeästi selkeä vastuutaho.

Nyt palveluiden järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet, joiden tulisi kiireesti tarttua palveluiden parantamiseen lasten paremman diagnosoinnin ja hoidon mahdollistamiseksi.

Lasten mielenterveyspalveluita ja nepsylasten varhaista diagnosointia perustasolla on vahvistettava niin, että perheet eivät enää uuvu jonoissa ja eri toimijoiden välisessä pomputtelussa. Perustasolle tulisi rakentaa selkeä malli lasten neuropsykiatristen ja mielenterveyshäiriöiden tutkimiseen ja hoitoon. Tämä tulisi toteuttaa niin, että erikoissairaanhoidossa käytössä oleva hoitotiimimalli otettaisi soveltuvin osin käyttöön myös perusterveydenhuollossa. Sen lisäksi, että perusterveydenhuollon roolit ja tehtävät tulisi olla selkeät, sujuvat konsultaatiorakenteet ja hoitopolut hyvinvointialueelta HUS:iin tulee olla rakennettu ja yhteistyön näiden välillä olla saumatonta.

Jokainen puutteellisen diagnosoinnin tai toimimattomien hoitopolkujen takia hukattu lapsi on yksinkertaisesti liikaa. Inhimillinen hinta lapselle, lapsen perheelle ja koko yhteiskunnalle on suuri. Hoitopolkujen sujuvoittamisessa hyvinvointialueilla on nyt näytönpaikka!