Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä Länsi-Uudellamaalla ehdottaa kirurgisten aborttien asiakasmaksuista luopumista Uudellamaalla. Aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja ja HUSin hallituksen jäsen Anna Sahiluoma korostaa, että yhdenmukainen hinnoittelu on ennen kaikkea yhdenvertaisuuskysymys.

Tervetuloa sivuilleni! Olen Anna Sahiluoma, yrittäjähenkinen kolmen lapsen äiti, ilmasto- ja energiapolitiikan osaaja Veikkolasta. Työskentelen kestävän julkisen hallinnon asiantuntijana valtion kestävän kehityksen yhtiössä.
Olen lähtenyt kuntapolitiikkaan vuoden 2021 vaaleissa tuodakseni osaamiseni oman kotikuntani Kirkkonummen hyväksi. Kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja paremman maailman rakentamiseen on ohjannut niin ammatinvalintaani kuin vapaa-aikaani.
Minulle tärkeitä teemoja ovat kestävä taloudenpito, hyvinvoinnin edistäminen sekä vastuullinen ilmasto- ja energiapolitiikka. Uskon pitkäjänteiseen päätöksentekoon, jossa korostuvat kustannustehokkuus ja oikeudenmukaisuus. Perhe, turvallisuus ja mahdollisuuksien tasa-arvo ovat minulle sydämenasioita. Haluan panostaa ennaltaehkäisevään työhön, jotta voimme tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ajoissa.
Tällä hetkellä toimin Kirkkonummen kunnanhallituksen puheenjohtajana, lisäksi olen aluevaltuutettu ja kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sekä HUSin hallituksen jäsen.
Näiltä sivuilta löydät lisää ajatuksiani minulle tärkeistä teemoista.
Ole rohkeasti yhteydessä, vastaan mielelläni kysymyksiin, jos haluat tietää jostain lisää.


TÄRKEIMMÄT TEEMAT

talous


koulutus
Uusimmat blogikirjoitukset
Julkinen raha, julkinen vastuu.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella käyty keskustelu hankinnoista nostaa esiin tärkeän periaatteen: julkisessa päätöksenteossa ei riitä, että toimitaan muodollisesti sääntöjen mukaan. Päätösten on oltava myös läpinäkyviä ja sellaisia, että niiden perusteet voidaan uskottavasti selittää ulkopuoliselle.
Hyvä paha datakeskus
Datakeskuksista on tullut tekoälyajan symboli. Ne herättävät ihailua ja huolta, investointitoiveita ja sähkölaskupelkoja. Kun uutisoidaan uusista suurista datakeskushankkeista, keskustelu jakautuu nopeasti kahteen leiriin: toisten mielestä ne ovat välttämätöntä infrastruktuuria, toisten mielestä ne kuluttavat kohtuuttomasti sähköä suhteessa...









